helmi 08
keskiviikko
Suomenlahden toinen puoli PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Sandette   
19.09.2009 18:59

Kävin tuolla Suomenlahden toisella puolella.. Tallinna sitten on niin kehittynyt muutamien vuosien aikana. Ennen se oli karu ja ruma, nyt sataman läheisyys alkaa jo näyttää kauniilta. Ja muutenkin keskusta onko kauniimpaa. En ole käynyt vielä itse kauempana Tallinnasta, mutta hlua olisi kova. Kyllä sinnekin joskus pääsee, siellä sisämaassa on kuulemma paljon karumpaa.. Olisi kyllä kiva mennä katsomaan millaisissa oloissa ihmiset elää siellä. Eikä kyllä tarvitse lähtee kuin Tallinnan keskustorille niin alkaa olot olemaan jo vähän ankeemmat, mutta siellä on paljon halvempaa tavaraa jo kuin ihan sataman läheisyydessä.

 

Minua ärsyttää se että Merekeskuksessa myyjät tyrkyttää sinulle ihan kaikkea, oli se sitten mitä vain, lasten vaatteista miesten alusvaatteisiin, eikä niille auta sanoa kalliudesta tai siitä ei ole lasta tai miestä. No se on heidän työtään tai ammattinsa tai voisiko sanoa elinkeinonsa, mutta eipähän Virolaisella muutenkaan tuo palkka ole niin hyvä kun meillä suomalaisilla.

 

Eestiäinen kuulemma pärjää 3 kuukautta suomesta saadulla kuukauden palkalla, että ihan hyvin täältä saadulla palkalla elää heidän rahan arvoon nähden. Sittenhän asia muuttuu jos ja kun Eesti saa Euron käyttöönsä, jos heillä ei kallistu tuotteet Euron myötä on ainakin todella paljon helpompi ostaa kaikkea kun pysyy rahan suhteen kärryillä. :)

 

Itseäni kiinnostaisi mennä päiväristeilylle Tallinnaan vielä ennen joulua Ecerö Linella ostamaan vaikka joululahjoja Rottermanista.. Siellä on niin paljon kaikkea kivaa..

Viimeksi päivitetty 21.09.2009 12:14