|
Matkalaisen mieli Hei kaikki Matkailun ystävät tai siihen hurahtaneet! Itse olen jäänyt koukkuun tähän matkailuun ja teen joka vuosi useampia omatoimireissuja (tilaan nettimatkatoimistosta)viipyen parista viikosta kolmeen kuukauteen. Viikossa en ehdi saada todellista kuvaa maasta ja sen ihmisistä. En ole nirppanokka, joten uskallan kurkistaa myös turistialueiden ulkopuolelle. Saan ystäviä ympäri maapalloa, joten on hauskaa lomailla ja nauttia elämästä ilman aikatauluja. Kauppiaisiin ei kannata hikeentyä, vaan ajatella, että ostamasi tavara turvaa heidän elantonsa. Tingi, tingi ja tingi, sehän kuitenkin kuuluu asiaan. Vuokra-autolla on kiva kulkea pitkiäkin matkoja ja hotellit ovat yleensä huippuluokkaa. Olen taas lähdössä maailmalle. Eipä siis tiedä, vaikka nähtäisiin. Lomailun iloa kaikille!
|
Auringonlaskun aikaan  |
Taivaalla kone kiitää  |
Joulutähtipuu |
Linnan tuntumassa |
Espanjan matkakuvia lentokoneesta, rannalta ja määränpää.. |
|
Seinäkasvillisuutta  |
Palmupuuviuhka  |
Matka "Englantiin" Gibraltar |
Ricardo Soriano-katu |
Marbellassa rannan puurivistöt hellivät silmiä. Gibraltar ja matka sinne on ainutlaatuinen. |
|
Laukkuja, kenkiä, nahkaa..  |
Matkamuistoja  |
Juomatauko meneillään |
Palatsi siellä jossain matkalla |
Marokko المملكة المغربية,  |
|
|
|
Mineraatti  |
Kukkia .kukkia  |
Palatsin muuria |
Eikö kone käynnisty? |
Agadir أكادي on kaupunki lounaisessa Marokossa aivan rannikolla. |
|
Ilta pimenee yöksi nopeasti  |
Paikallinen ulkodisko  |
Serrekundan pääkatu |
Naistenkerho koolla
|
Gambia Hotellin valintaan kannattaa panostaa. Yksi parhaimmista on Cape Point. |
|
Serrekundalainen riisikauppa  |
Ai, tästä ne laukut tehdään..  |
Aallokko |
Rantaa  |
Cape Pointin paikallisiin ihmisiin on helppo tutustua ja kävimme heidän kotonaan tutustumassa aitoon afrikkalaiseen elämään. |
|
| Matkaaja lähetä kuvia ja kertomuksia meililla sekä omia hyviä yhteyksiä ja mainitsemisen arvoisia asioita, julkaisemme tuotantoa.
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|
|